torstai 31. joulukuuta 2009

Riemukasta uutta vuotta!

Jee, nyt on jo aika uv-fiilikset. Vaatekriisi ratkaistu ja päädyin niin normaaliin asuun kuin vain osaa olla. Näette huomisessa postauksessa sen sitten (:
 Pienoinen ongelma laittaisinko leggarit vai sukkahousut? Ulkona on kuitenkin kylmä, joten leggarit. Mutta sisälle mennään jossain vaiheessa, joten sukkikset. Kun ottaa huomioon muun asun, valitsisin sukkikset edelleen. Toivottavasti päädyn oikeaan ratkaisuun..

Uuden vuoden lupaus/kset ovat aika hauska juttu. En ole koskaan semmoista tehnyt joten voisinkin vaikka kokeilla.
1. Olisin vähän kunnioittavampi vanhempiani kohtaan.
2. Viettäisin aikaa ystävien ja tuttujen kanssa enemmän.
3. Alottaisin karkkipäivän.
4. Siivoan vaatekaapin ainakin 4 kertaa.
viimeisenä voisi olla..
5. Autan äitiä enemmän :)
 Vähän hassut lupaukset mutta ei liian vaikeasti toteutettavatkaan mukavia ole.


Asu pari päivää sitten
  • Pitkähihainen- Lindex
  • Toppi- H&M
  • Liivi- Zara
  • Leggarit- Lindex
Noniin vielä hyvää ja railakasta uutta vuotta kaikille! Muistakaa pitää hauskaa. :)

tiistai 29. joulukuuta 2009

Te amo

Pari päivää on nyt ollut hiljaista blogin puolella. Kohta esittelen lauantain asun ja muuta turhaa pölinää :)

 Oletteko kerenneet jo käymään shoppailemassa? Ihme ja kumma minä en :o  Tänään oli tarkoitus mennä, mutta suunnitelmiin tulikin muutos. Kaveri olisikin ollut menossa 13.00 isänsä kanssa etsimään lumilautaa eikä oltaisi kauaa keretty kauppoja kiertää jos 12 juna vasta siellä. Eihän ne kaupat sieltä katoa, vaatteet vain :D Jos joku olisi innokas illalla vielä menemään, olisin vapaaehtoinen kaveri mukaan...
 Lomalla ei oikein ole innostanut tehdä mitään. Paitsi kuvaushimo on suuri! On semmoinen fiilis että voisinkin ottaa kameran käteen ja lähteä pihalle, ei vaan paista aurinko.

 Huomenna se uusivuosi sitten koittaa. En vieläkään ole keksinyt mitään päälle pantavaa. Ehkä se perus leggarit ja paita ovat tuttu ja turvallinen vaihtoehto ja sitä voi käyttää myös arkena. Vaihtoehto sekin ,että joutuisin viettämään uv:n kotona yksin (porukoiden kanssa). 

Palataan lauantaihin. Oli veljen tyttöystävän syntymäpäivät.


  •  Neule- VeroModa
  • Toppi- jostain Rodokselta
  • Leggarit- H&M 
 Ei saisi käyttää salamaa kun kuvaa peilin kautta :s Kuvista tulee muuten todella epätarkkoja jos kuvaan ilman salamaa, toisin sanoen jos kuvaan muuten kuin täysautomaatilla :D Tarvitsisin jalan.
  Peilinkin voisin joskus pestä..


En kerennytkään tilailemaan TopShopista mitään :( Oli siellä kyllä muutama kiva juttu mutta aika heikosti enää mitään.




Ihan mahtava biisi rihannalta! Toivottavasti se näkyy koska en osaa vielä lisätä videoita. Palaillaan illalla! :)

lauantai 26. joulukuuta 2009

Alelöytöjä

Tykkään niin joulualennuksista. Useat ovat varmaankin käyneet jo tutustumassa tarjontaan ja nopeimmat jopa tilanneetkin.


Tässä muutama mitä voisin hyvin mieluusti ottaa kaappiini. Peruspaitoja tarvitsee aina ja niitä tuolta löytyykin halvalla. Paljetteja on jo nähty jonkin verran, mutta nuo housut ovat aika söpöt :D
 Mekon kohtalosta en vielä tiedä, kiva malli mutta raidallinen kangas ei ole yhtään minua. Muut todennäköisesti menevät ostoskoriin, jos äiti suostuu lainaamaan korttia :)

Loppuun tein vielä pari vaihtoehtoa arkiasuun ja uudenvuoden pukeutumiseen


Nämä arkiasut ovat aika mieleisiäni. Tykkään varsinki tuosta liivistä.
 Korut ovat Asokselta.

 Uuteen vuoteen olen valinnut paljetteja. Yllätys ;D Toisesta asusta ei välttämättä saa ideaa epäselvyyden takia, mutta yhdistin paljettihameen leijonabodyyn ja perus legginsseihin. Neule hässäkkä on minullekkin vähän kysymys :D
 Tykkään kamalasti niittikoruista ja tuo D&G n yksilö olisi täydellisyys, hintaa reilut 150 e joten unelmaksi jää sekin..


Tetääkö kukaan onko vaatekaupat auki sunnuntaisin? :o

Lahjoja



Lahja esittelyä luvassa.Onnekseni en saanut yhtään turhaa krääsää :)


 
  • Sain arpoja, josta muuten tuli 20e !
  • Sitten ystäväni luki ajatukseni ja toi kasvojen kuorinta-ainetta. 
  • Puuteri-/poskipunasivellin
  • SUKLAATA<3
  • 2 Lahjakorttia (veromoda & sokos)
  • Minisuoristusrauta


  • Kirja nimeltään salaisuuksia ilmassa. Pari ekaa sivua vaikuttivat ainakin hyviltä!
  • Lisää suklaata. Tosin itse tehtyjä chilisuklaa palleroita. Hyviä (:
  • Tommoinen söpö muumi kynttiläjuttu
  • Ja ihanat yöpuvun housut :D
  • Rahaakin tuli vähän 
Nyt kun muistan niin olen etsinyt topshopin alesta mukavia juttuja, joita voisin esitellä teille illemmalla :)

torstai 24. joulukuuta 2009

24 päivä

Kohta on joulu ohi. Meni aika nopsasti. Vatsa ihan pullollaan jouluherkkuja ja syli täynnä lahjoja. No ei nyt ihan täynnä kuitenkaan. Kuvailen muutamia lempparilahjojani teille ja teen niistä postausta myöhemmin. :)  Saitteko te paljon lahjoja? Ja olivatko ne mieluisia?

Kun kerran kaikki tulivat meille, en niin välittänyt panostaa lämpimään pukeutumiseen. Ainoastaan hautausmaalla käydessä vetäsin farkut jalkaan.

  • Paljetti bolero - H&M
  • Toppi- Mango 
  • Leggarit- Lindex 




En osaa vielä säätää kamerani valotusaikaja yms, joten kuvat saattaa olla vähän tärähtäneitä ja epäselviä.

Viettäkää hauska loppu joulu!:)

HYVÄÄ JOULUA!

Eli Hyvää Joulua kaikille ihanille jotka eksyvät lukemaan blogiani! :) Mitäs luulette, saatteko paljon paketteja?

Tein tänään iltapäivällä suklaakonvehteja. En kerennyt kuvaamaan mitään niistä, mutta uskonpa että saatte ylihuomenna ison pläjäyksen joulukuvia.
 Suklaa on todella  sotkuista käsiteltävää, sulatettuna siis. Meni 2 levyä fazerin tummaa ja 2 levyä  pandan valkosuklaata. Tein muutamaa eri makua: valkosuklaa+ karpalo(kiisseliä), tummaasuklaata + marjannerakeita+ valkosuklaata , tummaasuklaata+ mocca + valkosuklaa ja vielä löytyy tummaasuklaata+ pähkinöitä.  Siitä sai noin 30 keskikokoista konvehtia. Vuoat olivat niitä tupperwaren silikonisia.

Olimme juhlimassa tuttavamme synttäreitä. Huh, oltiinkin siellä vain pari tuntia niin jäi vielä aikaa kavata teille vaatetusta. Muuten päällä oli sama asu kuin päivällä mutta paita on muuttunut.

                                                 (kuva on ehkä vammoin koskaan :D 
                                                                           asento näyttää että olisin raskaana...)
  • Neule- VeroModa
  • Paita- Linex
  • Pitkämustatoppi- Robinhood 
  • Leggarit- Lindex
Hyvät joulut vielä. Syökää hyvin ja nauttikaa! Öitä.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Pika-postaus ja päivän asu

Teen nyt nopean postauksen, koska kohta pitäisi alkaa valmistautumaan yhden tutun synttäreille. Toivon, että siellä olisi mullekkin jotain ohjelmaa. Ei hirveästi huvita katsella kun nuo vanhukset lörpöttelee omiaan ja dokaa :D

Pävän asu


  • Neule- Vero Moda
  • Paita- Only
  • Toppi alla- Mango
  • Kiiltolegginssit- Lindex
  • Laukkua kuvassa ei näy, mutta sanallisesti, musta pieni rusettinahkalaukku- Zara
 Illemmala laitten vielä ilta-asua teille :) Ja myös kunnollisempaa postausta.

MIKÄ PIIIIIIIIP NOITA KUVIA VAIVAA? :o  voisiko joku kiltti vähän auttaa hädässä :<

tiistai 22. joulukuuta 2009

Unelma resepti

Mahtavaa kun pakkaset laskevat. Uskaltautuu jopa menemään ulos. Tänään oli enää -10.

Wuhuu, saankin jopa 2 joululahjaa tänä vuonna. Toisesta ei ole hajuakaan mitä se voi olla ja toinen on minisuoristusrauta , joka on vain 15 centtiä :) Ostettiin se isin kanssa tänään. Saatiin vihdoin peput ylös penkistä ja päästiin sinne citymarkettiin. Samalla testailtiin uutta autoa. Ihan mahtava vehje! Tosi paljon jalkatilaa, mikä on sinänsä aika ihme. En tiedä autoista mitään, eli pakko arvioida vain ulkonäön perusteella :D Isi on aina ollut audi-mies ja luultavasti pysyykin.

Päällä tällaista





  • Neule- New look
  • Trikoohame- H&M                           
Takana neuleessa on napit :)

Päivät ovat ihan sekaisin loman takia. Aamulla saa ihan miettiä, onko viikonloppu vai loma.
 Kohta olisi uusivuosi. Hassua ajatella, että on jo 2010. En ole vielä oppinut edes kirjoittamaan koulukirjoihin 2009. Vaatteet vuodenvaihteelle on pikkuinen ongelma. Haluaisin pukeutua jotenkuten hienosti, mutta ei kukaan täällä pikkukylässä ymmärtäisi miksi : D Ehkä tyydyn perus legginsseihin ja näyttävänpään paitaan, tai sitten räväytän oikein kunnolla ja etsin jotain vähä tyylikkäämpää. Who knows?

Pakko jakaa ihan mahtava resepti teidän kanssanne. Sopii älyttömän hyvin, varsinkin näin joulun aikaan, jälkiruuaksi :)

     
Tiramisu:
Piparkakuista tavallinen juustokakun pohja
½ dl kahvia kostutukseen
2dl kermaa
1 prk maustettua rahkaa. Itse käytin rommirusinaa, ja ihan mahtavan makuista <3
sokeria oman maun mukaan

1) Murskaa piparit ja levitä tasaisesti reunalliseen astiaan
2) Kostuta piparit kahvilla
3) Vaahdota kerma ja lisää rahka joukkoon
4) kaada seos astiaan ja laita jääkääppiin hetkeksi

SUOSITTELEN!
Hyvää Joulun odotusta kaikille.

maanantai 21. joulukuuta 2009

3 yötä jouluun on

Ihanaa, odotan jo innolla ruokaa ja kaikkien vieraiden joulufiiliksen näkemistä.Kukaan ei stressaa eikä ole murheen häivää, olisipa aina samanlaista :)
 Lemppari ruokiani on porkkanalaatikko, tuuninki (imelletty perunalaatikko) ja kinkku. Voisin elää pelkästään niillä. Mitkäs ruuat teitä miellyttävät eniten?
 Äiti ei halua joulukuusta tänä vuonna, voi surku. Allergiat ovat aika syvältä joskus.. Mietin, että kuinkakohan moni hakee kuusensa itse metsästä? Meidän lähikaupan pihassa on kaksi kuusimyyjää ja heidän kuusensa näyttävät menevän aika hyvin kaupaksi.

Tänään käytiin siskon kanssa kaupoilla. Nyt löytyi niitä oikeita joululahjoja muille kuin itselle ;D Selvisin alle puolessa tunnissa ja jouduinkin odottamaan melkein kolme tuntia siskoa. Äiti oli ostanut synttärilahjaksi extreme lashes ripsien pidennyksen :) Voisin tehdä postausta niistäkin heti kun saan omista ripsistäni kuvamateriaalia.

 Asu tänään oli aika yksinkertainen. Uusi neule pääsi käyttöön, ja se siis löytyi h&m stä :)


Kuvat ovat vähän pikaisia otoksia ja nopeasti muokattu joten älkää kiinnittäkö pikkuvikoihin huomiota. :p


Sain eilen ihana lahjan ystävältäni! <3 Lahjasta en oikeastaan tiedä koska en ole nähnyt sitä mutta lahjapussukka oli suloinen



Huomiseen!

Imago- lasit

On semmoinen olo että tulisin kipeäksi. Tai sitten se johtuu kissa-allergiasta. Kaverini kissat, joista toinen pelkää minua, nyhräsivät melkein koko illan samassa huoneessa.
 Illalla piti pistää postausta mutta katsottiinkin leffaa sen verran keskittyneesti etten sen jälkeen enää muistanut :D
Tyttöjen ilta oli oikein mukava piristys näin loman alkuun. Syötiin tortilloja ja tacoja, katsottiin hömppää ja datailtiin. Kasvonaamiot olisi sopineet myös :)
 
 Lupasinkin tänään esitellä sen The ostoksen! Otsikko kertookin että kyse on laseista. Kun siskoni näki ne niin ensimmäinen sana oli Imago-lasit.

.Oli 12,95e hintana hiukan kallis, kun miettii kuinka usein näitäkin tulisin pitämään. Kyllä nämä söpöydet varmasti tulee ainakin kuvissa esiintymään : ) Yritin myös napsia kuvia  missä ne olisivat päässäni, mutta ei tullut hyviä otoksia, joten jätin suosiolla seuraavaan kertaan.

Tehtiin piparkakkutalo. En muistanutkaan kuinka kauan siihen menee :o Aloitettiin kahdelta ja kuudelta oli valmista. Tietenkin pipareiden jäähtymiseen menee aikaa.
 Koristelu ja kasaus ovat parhaat vaiheet. Ostin leivontaglitteriä koristeluun, että saataisiin kunnon kimallukset.
Keksimme siskon kanssa laittaa marsipaanista lumiukot ja- lyhdyt. Tuli aika söpöjä.

Pystyitte ehkä arvaamaan että tuo epäonnistuneempi oli minun tekemäni ;D (klikatkaa isommaksi niin näette koko kuvan)



Tämän näköistä jälkeä saatiin aikaan :)

lauantai 19. joulukuuta 2009

Ostoksia

Jäi kyllä jouluostokset tekemättä. Hups... No ei ole onneksi niin vakavaa, isi kysyi tänään aamulla jos lähtis sen kanssa ostoksille niin siinä samalla tulee varmasti ostettua kaikki tarpeellinen jouluhömppä. : )
 Itselleni läysin pari kivaa juttua H&M:n alennuksista. Huomasin, että olen todella pihi ihminen! En raaskisi millään maksaa esimerkiksi tavallisesta printtipaidasta 20 euroa. Sen laatukin vaikuttaa aika paljon ostopäätökseen, mutta yleensä hyvälaatuisiakin vaatteita jätän ostamatta ihan vain hinnan vuoksi. Henkka maukka laadun kyllä tiedän, eikä se mitään parasta ole, mutta oli pakko ostaa itselle "joululahja"  kun halvalla sai. Tai no halvalla ja halvalla mutta halvemmalla kuin normaalisti ;D 



Ekana tuommoinen rinkulahuvi, vai miksi sitä kutsutaankaan. Ihanan paksu ja varmasti/toivottavasti myös lämpöinen! Tykästyin tohon kuvioon. Eikä maksanutkaan kuin 5e, sekin riittää (teko)syyksi ostaa :D


Toisena rakkautena löysin ihanan vetoketjuneuleen. Katselin sitä jo täysihintaisena kesällä tai syksyn alussa, en kuitenkaan raaskinut ostaa yllätysyllätys hinnan takia ja  koska omistan liikaa harmaita ja mustia vaatteita. 15e tuosta vähän kirpaisi lompakossa, mutta oli silti pakko.
 Huomenna tulee esittelyyn kolmas ostos! Oli niin turha että melkein harmittaa, mutta silti niin söpöt :D

Anteeksi ettette saanut asu-kuvaa tältä päivältä. Joulusiivouksen takia on kamala härdelli ja äiti stressaa vähän liikaa. Huh, kohta se on ohi ja sitten vuosi taas voidaan ottaa rennosti : )
 Illalla voisi pistää fiilis-postauksen tyttöjen illasta. Mutta muuten huomiseen!

perjantai 18. joulukuuta 2009

Loma

Tänään on ollut aika tylsä päivä. Koulussa oli joulukirkko ja jouduin kävelemään tuolla pakkasessa kotiin. Jalat oli aika tunnottomat sen lenkin jälkeen. -18 astetta ja 2 kilometriä, JES!
No valitukset sikseen, on niitä ilon aiheitakin. Loma alkaa huomenna. Tarvitsee vain hakea todistus aamulla ja sitten on 2 viikkoa aikaa puuhata vaikka mitä :)

 Siirrytäänpä päivän asuun.
  

  • Paita- Mango
  • Leggarit- Lindex
  • Sukat- Lindex
  • Koruina Nomination ja papuketju                    
Tykkään paljon ton paidan vetoketjuyksityiskohdista!         
                                                                                                                                  
Eilen sain idean värjätä tukan ja leikata otsista. Väristä tuli vähän haalistuneen punaisen värinen ja leikkauskin onnistui (melkein) toivotulla tavalla. Ihan kivan näköinen, vaikka tarkoitus oli tulla vähän erilainen :D Saatte siitäkin kuvaa joskus kun on aikaa säätää enemmän kameran kanssa.

Huomenna olisi tarkoitus mennä tekemään niitä jouluostoksia vielä viimeisen kerran ja myöhemmin illalla kaverille viettämään "tyttöjen iltaa" tosin vain kahdestaan. Katsellaan tuleeko huomenna postausta vai ei. Päivän asun yritän muistaa kuvata teille  :)

Mitenkäs teidän joululahjat, onko jo ostettu vai vasta menossa ostamaan?


torstai 17. joulukuuta 2009

Päätinkin aloittaa oman blogin. Olen jonkun aikaa ollut yhdessä toisessa blogissa mukana mutta ei siitä oikein mitään tullut. Toivottavasti lukijoita eksyy tänne päin edes muutama.
Nyt en kerkeä muunlaista postausta tekemään, mutta huomenna voisi jo aloittaa ihan kunnolla (: 
Painunpa katsomaan mentalistin loppuun ja nukkuilemaan. Öitä!