maanantai 21. joulukuuta 2009

3 yötä jouluun on

Ihanaa, odotan jo innolla ruokaa ja kaikkien vieraiden joulufiiliksen näkemistä.Kukaan ei stressaa eikä ole murheen häivää, olisipa aina samanlaista :)
 Lemppari ruokiani on porkkanalaatikko, tuuninki (imelletty perunalaatikko) ja kinkku. Voisin elää pelkästään niillä. Mitkäs ruuat teitä miellyttävät eniten?
 Äiti ei halua joulukuusta tänä vuonna, voi surku. Allergiat ovat aika syvältä joskus.. Mietin, että kuinkakohan moni hakee kuusensa itse metsästä? Meidän lähikaupan pihassa on kaksi kuusimyyjää ja heidän kuusensa näyttävät menevän aika hyvin kaupaksi.

Tänään käytiin siskon kanssa kaupoilla. Nyt löytyi niitä oikeita joululahjoja muille kuin itselle ;D Selvisin alle puolessa tunnissa ja jouduinkin odottamaan melkein kolme tuntia siskoa. Äiti oli ostanut synttärilahjaksi extreme lashes ripsien pidennyksen :) Voisin tehdä postausta niistäkin heti kun saan omista ripsistäni kuvamateriaalia.

 Asu tänään oli aika yksinkertainen. Uusi neule pääsi käyttöön, ja se siis löytyi h&m stä :)


Kuvat ovat vähän pikaisia otoksia ja nopeasti muokattu joten älkää kiinnittäkö pikkuvikoihin huomiota. :p


Sain eilen ihana lahjan ystävältäni! <3 Lahjasta en oikeastaan tiedä koska en ole nähnyt sitä mutta lahjapussukka oli suloinen



Huomiseen!

Ei kommentteja: